Tuusniemi on noussut kerralla maailman kartalle kun parhaimman kansainvälisen elokuvan Oscar-ehdokas "Duus - totuus Tuusniemen synnystä" vahvistaa asemiaan ennakkosuosikkina.
“Tämän täytyy olla aprillipilaa" - päivittelee pääosan esittäjä Antti Syrjäläinen “Vaikka eihän se mahdotonta ole, että elokuvan savolaishuumori yhdistettynä historialliseen draamaan ja Juojärven maisemiin olisi hurmannut amerikkalaiset. Nyt toivotaan etteivät peru Los Angelesin lentoa. Olisihan se noloa jos ei pääsisi noutamaan palkintoa."
Mutta mitä suunnittelee pääosan esittäjä, ensin Big Brother-tähteys, sitten läpimurto Duus-elokuvassa - joko löytyy vientiä Hollywoodiin? "Jotain kyselyä on tietenkin ollut, mutta tässä vaiheessa mitään ei ole varmistettu. Yksi mielenkiintoinen ehdotus tuli uudesta savolaisesta Bond-elokuvasta "Elä anna toisten kuolla", jolla on ajankohtainen aihe. Siinä savolainen pääsankari estää idän ja lännen välisen konfliktin soluttautumalla MI6:n ja FSB:n kolmoisagentiksi. Agentti syöttää molemmille osapuolille itä-suomalaisella murteella koodattuja perättömiä tarinoita ja muuta disinformaatiota, kunnes lopussa kukaan ei ota enää mistään selvää.", kertoo Syrjäläinen.
Maailmanmaineesta huolimatta Duus-elokuvan tekijät eivät halua rahastaa teoksellaan, vaan kokevat että se osa suomalaista kulttuuriperintöä. Tästä syystä Duus-elokuva julkaistaan nyt koko Suomen kansalle täysin ilmaiseksi.
Comentários